Pääministerin haastattelu

Vuosi 2003. Matti Vanhasesta tulee ensin puolustusministeri, sitten hätäisesti pääministeri kun Irak-vuodossa ryvettynyt Anneli Jäätteenmäki eroaa virastaan 69 päivän jälkeen. Tänä päivänä, toisella kaudellaan hän pitää hyppysissään suurempaa valtaa kuin yksikään edeltäjänsä.

Olemme sopineet tapaamisen yllätyksellisesti Kampin keilahalliin, sillä Vanhanen ei voinut ottaa meitä vastaan työhuoneessaan. "Vesivahinko, tiedättehän...", ja vaikka vakuuttelimme, ettemme tiedä, hän ei valaissut asiaa mitenkään. Tapaamme ovella ja kättelemme, vaikka hän tekeekin kankean halaukseen viittaavan eleen. Käsi on kylmä, mutta ei lainkaan hikinen - jopa epäilyttävän kuiva ja...mitä, talkkinen? Keilahallissa on tyhjää, hohtokeilaus alkaa kahden tunnin päästä. Hämmennymme huomatessamme, että pääministeri tunnetaan täällä etunimellä. "Tuttu poke.", kuuluu selitys.

Tarkastelemme toisiamme kun laitan sanelukonetta valmiiksi. Edessämme tosiaan istuu Suomen pääministeri, sonnustautuneena mustaan, yksiriviseen liituraitapukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja vaaleansiniseen solmioon. Hän on 54-vuotias, vieläkin pidempi mitä luulin, katse on samea eikä hän suostu katsomaan silmiin. Henkilökohtaiset kysymykset on kielletty jo etukäteen. Hän suhtautuu meihin selvällä varauksella.

Vanhasen elämä ja teot 1: Lapsuuden ensimmäinen visiitti oikeassa kaupungissa. "En pitänyt siitä silloinkaan."

Herra pääministeri, mikä vittu on ongelmanne?
-Heh, kuulen tuota yhtenään.

Odottelemme pitkään edes jonkinlaista syventävää vastausta, mutta mitään ei tule vaikka välillä suu aukeaa ja vaikuttaa, että hän olisi sanomassa johtain, mutta ähkäiseekin vain vaivaantuneena. Tyydymme tuijottamaan typerää virnettä noin puolentoista minuutin ajan, kunnes kehtaamme esittää uuden kysymyksen.

Millainen on mielestänne puolue- ja hallituskurin suhde aitoon keskustelevaan demokratiaan?
-Onko tämä sellainen kompa? Joka tapauksessa tästä asiasta puhuminen ei tietenkään ole nyt mitenkään ajankohtaista.

Oletteko tietoinen siitä, että merkittävä osa kansasta pitää teitä värittömänä, harmaana, vaikeasti lähestyttävänä, samastumiskelvottomana, rumana, kuivana ja perin juurin tylsänä kelminä?
-En usko, että edes tuollainen peripopulistinen mustamaalaus on vienyt tosiasioilta jalansijaa - minä olen vaarallinen. Naiset kyllä tietävät mistä puhun. (limainen, täysin outo hymy, hampaanraossa näkyy vadelmansiemen, silmätkin kiiluvat)

Miten sitten vetoatte nuorisoon?
-Lempinimeni koulussa oli kikkeli-Matti.

Selvä.

Tarjoilijatar tuo Vanhaselle sokerittoman kasviuutejuoman. "Kikkeli-Matti" yrittää vislata flirttailevasti, mutta onnistuukin vetämään palan kaurakeksiä henkeensä. Tämä saatanan tunari ei osaa tehdä yksinkertaisintakaan asiaa oikein. Kun lopetamme nauramisen, tajuamme että haastattelu tulee tuskin olemaan kovinkaan hedelmällinen.

Kertokaa jokin eduskunnassa pyörivä juoru
-Tuota, olen niin huono juoruilemaan. Sellaista nyt tietysti, että Keskustapuolue on saanut useita kymmeniä tuhansia euroja rakennusalan yrityksiltä, jotta puoltaisimme länsimetroa. Hups. (kalpenee)
Tuota, tuota, laita siihen, että sellaista juorua liikkuu, että Keskustapuolue on mainio. (virnistää ilottomasti, hermostuneesti)

Juoruksi taitaa jäädäkin.

Koska mielestämme henkilökohtainen on poliittista, olemme yrittäneet ujuttaa keskustelua astetta yksityisemmille vesille. Emme ole olleet tyytyväisiä saamiimme vastauksiin ja aikaa on enää tunti. Pääministeri epäilee meitä yhä jostakin. Käymme epätoivoisiksi ja lopulta piirrämme salaa huopakynällä alaselkiimme tatuoinnit - minulle KE ja Ernolle PU. Rehvastelemme niillä Vanhaselle miestenhuoneessa. Hän kääntyy ympäri ja nostaa paitaansa: KE ja PU, tyylitelty kirjaisinmalli. Olemme sisäpiirissä.

Mihin jäimmekään?
-Hetkinen, edelliseen kysymykseen palatakseni tuli mieleen sellainen mysteeri, jota olemme ihmetelleet erään puoluetoverin kanssa. Monia nuorisopolitiikassa mukana olevia henkilöitä - etenkin Kokoomusnuoria - on nähty hiippailemassa eduskuntatalon ruokalassa näpistelemässä salaattikastikepusseja. Outoa.

Voimme vain arvella mistä on kyse. Lähteidemme mukaan toimitte 80-luvun alussa hard rock -yhtyeen keulakuvana. Van Hanen oli paikallisessa suursuosiossa Nurmijärvellä. Yhtye kuitenkin hajosi heti perustamisvuonnaan päihteiden liikakäyttön, naisseikkailuiden, tähtien egojen kasvun ja kitaristin japanilaisen tyttöystävän vuoksi.
-Voi, kyllä. Olimme Nurmijärven nuorisotalon kuninkaita sen yhden kesän. Emmekä toukokuussa yhtyettä perustaessamme edes uskoneet, että se vie niin pitkälle. Ensimmäisen keikkamme soitimme Rajamäen metsänkävijöiden partiolippukunnan toimitiloissa lavalla, jonka itse nikkaroimme eräästä hyvälaatuisesta lautakasasta. Ja yhtäkkiä soitimmekin jo nuorisotalolla. Sanotaan nyt vaikka, että elin Nurmijärven kukkamekkojen sisällä sen kesän ajan, kunnes sain tarpeekseni ja päätin lähteä nuorisopolitiikkaan. Sitten vasta kukkamekkoja onkin piisannut.

Vanhasen elämä ja teot 2: Nuoruus periferian "Rokettirolli"-skenessä

Millaisesta musiikista pidätte nykyään?
-Muska Babitzin on aina vedonnut minuun. Todella, todella koskettavia sävellyksiä ja sanoituksia. Onneksi hän ei ole kuollut kuten veljensä.

Entä ketä ihailette eniten?
-UKK:ta, eli kaikkien tuntemaa Urho Kalevi Kekkosta.

[Tässä vaiheessa Erno joutuu kokoamaan itseään virvoitusjuoman purskahtaessa hänen nenästään. Itse haukon henkeäni, mutta selviän.]

Mikä on lempivärinne?
-(nauraa) Nämä ovat taas näitä... Voi tuota... Onhan keltainen väri? Laita siihen, että keltainen, sillä se tuo pääsiäisen mieleen.

Mikä on suosikkielokuvanne?
-Noh, Bambi saa minut yhä kyyneliin. Miksi se äiti piti muka ampua? Eivätkö metsästäjät tosiaan tienneet, että nimenomaan valkohäntäpeuran vasan liha on paljon mehevämpää ja herkullisempaa? Sehän on miltei ihmislihan veroista.

Herra pääministeri, älkää pelleilkö.
-Huiiiiii! Bälälälälälölölölölölöööö!

Tämän huudahdettuaan Suomen korkea-arvoisin virkamies nousee seisomaan ja pyörii paikallaan monta kierrosta, ja yrittää sitten kävellä valittaen huimausta. Ehdotamme, että päättäisimme haastattelun päiväunien jälkeen, mutta hän vakuuttaa ettei ole väsynyt.

Vanhasen elämä ja teot 3: 2003, ravintoketjun huipulla, viimeinkin.

Voisitteko sanoa "pillu"?
Minäkö? En, en voisi. En minä sen vuoksi tänne ole tullut. Aikakin alkaa olla lopussa. Miksi ihmeessä? Ei se tuo mitään lisäarvoa sanalle jos minä sanon sen.

Olemme täysin eri mieltä, ja molemmat lukijammekin ovat toivoneet tätä jo pitkään. Sanokaa nyt edes pimppi! Tai vagina!
-Voin kirjoittaa jonkin synonyymin tämän kuitin kääntöpuolelle.

Kuitissa lukee 'peräaukko'. Ihmettelemme pääministerin anatomiantajua niin huolestuneina, että päätämme lopettaa haastattelun.

Mitä terveisiä tahtoisitte lähettää äänestäjillenne?
-Mielestäni äänestäjä on huono ilmaus - kutsun heitä faneikseni. Kiitoksia antamastanne tuesta ja nähdään helvetissä. Muistakaa, että ilman teitä en olisi täällä.

Nimenomaan, muistakaa se.


Erno & Tuomas

Haastattelu ja sen sisältämät henkilöhahmot ovat kuvitteellisia. Nekin hahmot, jotka perustuvat olemassaoleviin henkilöihin ovat täysin keksittyjä. Paristot myydään erikseen. Säv. Trad. Suom. sanat Edu Kettunen.