Kadonneen etiketin mysteeri

Kaikkialla, missä kuljenkin, aistini vastaanottavat yhä uudestaan ja uudestaan viestejä yhteiskuntamme huonosta tilasta. Ihmiset niittävät toisiaan kuin heinää (Mmmm, heinää). Internetin asemaa sananvapauden temmellyskenttänä horjuutetaan. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomessa ollaan myös nostamassa maahanmuuttokriitikoiden kiintiöitä! Itseäni ei kiinnostaisi juuri ollenkaan elättää omilla verorahoillani taas uutta mamukria perheineen, jotta heillä olisi enemmän aikaa viedä työpaikkamme, hurmata naisemme ja perustella pseudotieteellisillä tutkimuksillaan piilevää muukalaisvihaansa.

"..Mamukrit? Voi hitto...Erno, jopa sinä pystyt parempaan."

Oman näkemykseni mukaan suurin osa, ellei kaikki, maailman epäkohdista johtuu yksityiskohtaisemman käytösetiketin puutteesta. Aloittamalla maailmanparantamisen ruohonjuuritason toiminnasta ja siirtymällä kohti isompia ongelmia, vallankumouksellinen metodini pyrkii loppujen lopuksi luomaan täydellisen yhteiskunnan.

Kaikkien pöydät notkuvat ruokaa!

Päätin lähteä purkamaan etikettiongelmia kuin ammattilainen. Tajusin kuitenkin nopeasti, että ollakseni ammattimainen etsivä, minun on ajateltava kuin ammattimainen etsivä. Ja ajatellakseni kuin ammattimainen etsivä, minun on pukeuduttava kuin ammattimainen etsivä. Sherlock Holmes -arkkityyppi mielessäni käyskentelin tarvikevarastooni. Budjetin puitteissa onnistuinkin mielestäni toisintamaan tämän 1800-luvun viekkaan ketun habituksen erinomaisesti.

Kaduilla minut tunnetaan nimellä Shernock "John" Holmes. Muistinko
mainita, että olen aika säälittävä mies?

Uskollisen (tai no, kaikki nyt mokailee joskus) apulaiseni Mary Jane Watsonin kanssa pureudumme syvälle ihmiskunnan mieltä kutkuttaviin dilemmoihin ja kultaisen käytösoppaan unohdettuihin sivuihin. Toimimme urakkapalkalla. Ei palautusoikeutta.
Lisää ostoskoriin

Etikettimysteeri, tapaus yksi:

Olin polttelemassa slovenialaissavukkeita tuttavani Herra X:n kanssa (kumma kyllä, se on ihan oikeasti hänen nimensä) hänen asuntonsa autotallissa. Kesken rupattelumme hän tokaisee yhtäkkiä jotain, jota korvani eivät tavoita, ja katoaa välittömästi autotallin varastoon. Savukkeeni loppuu ja olen jo valmis menemään sisään lämpimään, mutta mies viipyy yhä matkallaan. Seison tyhjän päällä. Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Jos hän sanoikin jotain tärkeää, kenties tarvitsevansa apuani jossain.. jossain salaisessa ja vaarallisessa asiassa? Tällöin sisälle meneminen antaisi minusta täysin houkkamaisen kuvan! Mutta mikäli mitään tärkeää ei olisikaan tekeillä, tuhlaan vain aikaani. Lisäksi vaikuttaisin vähintään yhtä houkalta, jos tuntien odottelun jälkeen X tulisikin ulos varastosta ilman mitään asiaa, vain huomatakseen minun tuupertuneen vaikeaan hypotermiaan.

"Haha, vähän tää on hyvä läppä, koska mä ymmärrän tän referenssin!
Vitsi et Hohde oli hyvä leffa."

Tämä oli jälleen kerran yksi niitä tapauksia, joihin emme vieläkään ole ihmiskuntana löytänyt oikeaa menettelytapaa. Pohdiskelin tapahtumaa jälkeenpäin kuuman kokaiinikupposen äärellä.

"Etkö olisi voinut ratkaista koko ongelman käymällä kysymässä X:ltä suoraan, mitä hän sanoi ennen varastoon katoamistaan?" Watson aprikoi.
"Varsin nokkelaa päättelyä, Mary Jane, mutta kuten kaikki tietävät, oikea hetki pyytää jotakuta toistamaan sanomansa on juuri sanotun asian jälkeen." sutkautan samalla, kun läimäytän Watsonia leikkisästi rystysillä hampaille. "Olisi äärimmäinen etikettivirhe ja houkkamaisista houkkamaisinta teeskennellä aluksi kuulleensa, mitä toinen sanoo, ja myöhemmin palata häntä koipien välissä tivaamaan toistoa. Pahimmassa tapauksessa X olisi voinut jopa suuttua ja pilkkoa minut kirveellä palasiksi. Äläkä sano, ettei niin voi käydä!"

"No just. Ei tähän nyt kahta kertaa olis tarvinnut viitata.
Meni maku koko kundista."

Ratkaisu:
Tilanteet, joissa ei kuule tarkkaan, mitä toinen sanoo, ovat kiusallisia. Epätietoisuus voi johtaa arvelluttaviin - joskin usein hassuihin - väärinkäsityksiin. Ääritilanteissa väärinkuulija saattaa jopa halvaantua sosiaaliselta toiminnaltaan täysin. Tällöin hän siirtyy kategoriasta "väärinkuulija" kategoriaan "kuollut oksa."

Uskon kuitenkin keksineen tilanteeseen etiketin mukaisen ratkaisun. Jos joutuu tilanteeseen, jossa ei tiedä, mitä pitäisi tehdä, suosittelen tekemään kaikkein helpoimman asian, ja selittelemään myöhemmin käytöstään jonkin verukkeen avulla. Omassa tapauksessani minun olisi siis ehdottomasti pitänyt mennä sisälle ja unohtaa koko asia. Mikäli X olisi myöhemmin kysynyt asiasta närkästyneenä, olisin voinut valehdella, että joku sisällä kutsui minua. Tällaisissa tapauksissa on syytä etsiä "rikostoveri", jonka kanssa suunnitella tarina valmiiksi. On myös olennaista, että residenssissä ihan oikeasti asuu joku kolmas osapuoli. Mikäli olisin toiminut X:n kanssa kahden, olisin voinut vedota esimerkiksi puhelimen soimiseen tai murtovarkaan nappaamiseen. Uroteon käyttö verukkeena saattaa myös muuttaa närkästyneen reaktion ylistyslauluihin.

Tämä tuli ensimmäisenä, kun etsin kuvahausta sanalla "sankari", mutta...siis...en nyt ihan..
Mitä oikein tapahtuu?..miksi he...muovia, ja...genitaalit..lääh..

Apulaiseni onnitteli minua pähkinän puhkipuremisesta tavoilla, jotka ovat liian roiseja jopa internetiin. Tein sen taas! Mutta nyt minun on aika palata takaisin varjoisille kujille, etsimään ja kokemaan uusia ongelmatilanteita, joihin vain kaltaisellani vanhalla kikkanokalla on avaimet! Avanti!


...No niin, kiitos Shernock. Ja me täällä Colin McDarra -klubissa jäämme
innolla odottamaan, mitä älynystyröitä ylevöittävää olet keksinyt
seuraavalle kerr...

... Jaha. No, ei kai sitten.

Otsikko, jolle en keksinyt postausta

I rest my case.

Postaus, jolle en keksinyt otsikkoa

Liian pitkä aika on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi saanut nauttia ratkiriemukkaan Colinin seurasta.

Pääsiäiseni oli melkoisen munakas (eli se paistinpannulla valmistettava ruoka), mutta munakylläisyydestä huolimatta olen ikävöinyt teitä kaikkia. Nauravaisia rääväsuitanne, taivaisiin nousevia riemunkiljahduksianne Eppu Pastisen, Skunkki-Annan tai TT:n vilahtaessa ruudulla. Huumoria, joka vie jalat alta kuin persialaissotilaan viuhahtava sapeli käden varkaalta. (Täh?)

Kun ihminen ei tapaa lajitovereitaan tarpeeksi usein, keksii hän erinäisiä keinoja huvittaa itseään. Minä olen nauranut tänään tälle blogosfäärin kruunaamattomalle Johanna Tukiaiselle.

Olen myös vankkumatta sitä mieltä, että Colinin ON KATSOTTAVA sekä Berts dagbok-televisiosarja että Bert den sista oskulden-elokuva hetimmiten. (Huhun mukaan tätini omistaa jälkimmäisen!)







Tack och hej, leverpastej!