Muista aina liikenteessä

Siis mitä vittua? Kuinka aikuiset ihmiset eivät osaa katsoa ensin oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle tai ylipäätään ympärilleen ylittäessään tietä?

Syksy saapuu, vanha suola janottaa. Katsoimme MTV3:n syksyn uutta draamahittiä, Vastapareja. Tuotantotiimi on ilmeisen sama, kuin kohutussa kulttisarjassa Tussu auki. Lisäksi myös näyttelijäkaartissa näkyy tuttuja, väänteleviä naamoja; ainakin Tussu auki -nainen, Sikamirkku ja Gittaah esiteltiin jo pilottijaksossa.


Versio beta 2.0.

Vastaparit on pilottinsa puolesta dramaattisempi ja pateettisempi verrattuna tekijöiden edelliseen hittisarjaan. Ensimmäinen jakso käsitteli jonkin äärettömän ylimääräisen elämyslafkan ärsyttävän itsetietoisen ja COOLIN toimitusjohtajan(?), Ronin halvaantumista ja sitä helvetinmoista sairaalassa ravaamista ja epätietoisuutta ja syyllisyydentunnetta ja kaikennäköisiä hallusinaatioita, unia, takaumia ja muistoja kunnes kundi lopulta herää ja saa kuulla ettei välttämättä kävele enää koskaan. Yhyy. Ja nyt pitäisi sitten katsoa kuinka tämä vaikuttaa näiden sympaattisten kolmekymppisten kaverusten, sukulaisten ja työtovereiden muodostaman verkoston elämään niin traagisella tavalla. Nämä älyttömän sympaattiset kolmekymppiset ovat myöskin kaikki käsittämättömän tapaturma-alttiita; he kävelevät keskellä tietä välttäen juuri ja juuri sporan eivätkä edes huomaa moista, kukkaruukut putoilevat seitsemännestä kerroksesta jotta hupsis vaan ja ennen halvaannuttavaa iskua vältetään varma kuolema kuuttakymppiä ajavan rekan alta. Niin ja sairaanhoitaja löytää kyyhkysen kaapista - mistä se kertoo?

Tussu auki -naisen näätäraidat loistavat poissaolollaan, mutta kasvoilla näkyvät rankkojen välivuosien uurteet ja uupumus. Tällä kertaa kyseessä on ilmeisesti "aikuisten rooli", jossa vanha skunkki vääristelee suurta suutaan eläessään halvaantuneen miespolon kanssa. Sikamirkku näyttää itseltään, roolihahmo laistaa lenkkeilystä, tupakoi salaa ja hamuaa avioeroa päästäkseen vielä muutaman vuoden ajan käsiksi sakkolihaan. Pamela on syyllisyyden riivaama lapanen ja oikeastaan kaikki kundit aika lailla tylsiä ja särmättömiä esareita.

Pilotti oli hieman tylsä. Katsellaan ja odotellaan josko flyygeli putoaisi kirkkaalta taivaalta ja päästäisi meidät pahasta.

ESPOO EXCURSION

"Böö. Buu. Buhuu."

Jostain tuntemattomasta syystä minulla on ollut syntymästäni asti paha Espoo-karma.

Käyn Espoossa, tuolla omakotitalojen, mersujen ja kultaisten noutajien luvatussa maassa suunnilleen kerran vuodessa. Arkiston aarteiden perusteella Espoo on merkinnyt aina itselleni eräänlaista Bermudan kolmiota ja saavuttamatonta Atlantista, joten kun päätin mennä vierailemaan kahden epäilyttävän hampuusin espoolaisasumuksessa, osasin odottaa suuria transportaatiovastoinkäymisiä.

Matkan aikana ei kuitenkaan sattunut muita kommelluksia kuin asiaan kuuluva hätääntyminen jonkin maaseutuidyllin (Tuomarinkylä?) kohdalla. Sen niityn ja metsän nähdessäni olin varma, että olin ajanut Kirkkonummelle. Bussipysäkillä seisoi kuitenkin kaksi ulkomaalaista, joten arvelin Kirkkonummelle olevan matkaa vielä ainakin 200 kilometriä.

Pääsin lopulta perille matkakohteeseeni, jossa tuttu parivaljakko vastaanotti minut periespoolaiseen tapaan: keklulla ja nyrkein.

Kun pääni oli työnnetty mustaan jätesäkkiin ja minut oli muilutettu varsinaiseen matkakohteeseen, saattoi itse lukaalin esittely alkaa. Kamerani oli hajonnut taistelun tuoksinassa, ja koska en osannut oikeastaan käyttää talon puolesta tullutta kameraa, kuvanlaatu on mitä on.

Valitettavasti kuvastosta puuttuu perheväkivaltaan viittaava todistusaineisto, mutta vakuutan, että Ernon silmäkulma oli tapahtuma-ajankohtana kellertävä, eikä mustelman aiheuttajasta liene minkäänlaista epäselvyyttä. Mellulla on rautaiset nyrkit.

(Esimerkki kuvanlaadusta. Havaittavissa myöskin ne Mellun rautaiset nyrkit.)

VAROITUS:

Seuraavissa kuvissa nähdään aitoa espoolaisuutta. Muistakaa, että jokainen espoolainen on juuri tällainen, ja jokaisessa espoolaisessa kodissa näyttää juuri tältä. Jokainen espoolainen näyttää myöskin Ernolta tai Mellulta.

Espoolaiseen tyyliin (eli sivulta) märäksi kustut mieskalsongit.

Legenda talon herran rakkaasta FIGUURIHARRASTUKSESTA osoittautui todeksi.

MELINA-figuuri.

Talon rouvan Melinda VonSoljanderin uusi hierontapöytä sekä kolme kappaletta jotain vitun teurastettuja päitä.


Talon herra Ernie VonTolwander suosikkijuomansa Valkovenäläisen kanssa rankan Casino- ja saunaillan jälkeen.

Läsnä olleet naishenkilöt (kuvassa vasemmanpuoleisena esiintyvän henkilön sukupuolesta emme tosin ole varmoja) saivat puolestaan nauttia (kyllä, NAUTTIA) Margaritasta.

Ilta kului sangen rattoisasti - ja niin miellyttävän esanssisia kun yläpuolella esitellyt drinksut olivatkin, illan todellisen kohokohdan arvon ansaitsi elokuva nimeltä NELJÄ TYTTÖÄ JA MAAGISET FARKUT.

Juoni in nutshell:

Neljän tytön napanuorat leikataan julmasti irti toisistaan. Tytöt menevät shoppaamaan paikalliseen halpahalliin, josta he löytävät MAAGISEN kangaspalan, joka sujahtaa kaikkien (jopa sen yhden neljä kokoa isomman tyypin) jättiperseen päälle.

Tulee kesä. Tytöt lähettelevät rätinpalasta toisilleen postitse ja halailevat ja suukottelevat sitä mielipuolisena. Jokaisella tytöllä on oma kesätarinansa: yksi tunkee hintalappuja otsaansa ja hengaa leukemiaa sairastavan skidin kanssa, yksi yrittää antaa persettä fruittarille, yksi heittää tiiliskiven isänsä niskaan ja yksi ratsastaa jollakin vitun aasilla ja vaihtaa sen vielä aasimpaan kreikkalaiseen limaskaan.

(Tussu tussu tussu. Phyi phyi phyi.)

Mainittakoon, että leffan slogania voisi muuttaa näin:

Laugh. Cry. Shit on your pants.

Leffaraati päätti lopulta hurjien suosionosoitusten säestämänä etsiä myöhemmin käsiinsä jotakin vielä parempaa... nimittäin LEFFAN JATKO-OSAN! Oi oi ja rai rai!

Tähän väliin railakkaat kiitokset upealle isäntäväelle, joka tarjosi elämyksekkään ja kattavan läpileikkauksen Espoolaisen arkeen. PEACE LOVE DRUGS ESPOISM ja niin pois päin.

***

Viimein oli aika lähteä kohti viimeistä maitojunaa. Pysäkillä haisi vahvasti Espoolaisuus. Syy hajuun löytyi äkkiä, kun vaaleatukkainen, hoiperteleva ja meikattu naishenkilö kaatui syliini ja huusi euforisena korvaani lauseita

"ONKO KAIKKI HYVIN?? ONHAN SULLA KAIKKI HYVIN?? EI HÄTÄÄ??!!"

En kehdannut kertoa tietämättömälle naispololle, että eivät ainoastaan minun asiani, vaan myöskin hänen asiansa olivat sillä hetkellä aivan vituillaan.

Vai miksi muutenkaan olisimme seisoneet Espoon keskuksen juna-asemalla kello yksi yöllä?