Rakkautta yli raajojen: The You and Me on a Staircase

The You and Me on a Staircase soittaa tanssittavaa, mutta haikean suloista electropoppia, joka tuo mieleen Tamagotchit, Casion taskulaskimet, hissin äänen kun se saapuu kerrokseen, liikennevalot ja kaikki ihanan retrot jutut. Duo on saanut osakseen massiivista suitsutusta Pitchforkissa ja lienee ensi kesän Flow-festivaalin pääesiintyjä. Yhtyeeseen liittyy myös aimo annos mystisyyttä perkussionisti-ohjelmoija Spede Kekelän kantositeen vuoksi: "Halusin ottaa huomioon sellaiset fanimme, jotka eivät voi käyttää oikeaa kättään. Tämä on sellainen ironinen statementti. Sain idean Morrisseylta, joka piti kuulokojetta tribuuttina kuurolle fanilleen."

Musiikin äänittäminen saati levyttäminen ei tule kuuloonkaan. "Musiikki syntyy ajassa ja paikassa. Näin ollen biisi elää vain kerran, sitten se on poissa. Biisien elämän jatkaminen nauhoitusten muodossa ja niihin vangittuna on kuin joku Frankenstein. Siis se hirviö."

Myös Volmar Pässi (xylofoni, röyhtäily) saa usein kuulla kysymyksiä ulkomuodostaan. "Kuulin kaverini nähneen kerran Kööpenhaminassa jalattoman miehen, tai ainakin hän sanoi nähneensä. Silloin aloin funtsia, että hei, mikä oikeus mulla on mun jalkoihin? Lainasin serkultani (terveiset Mikolle!) pokasahan ja tuunasin alaraajani itseni näköisiksi. Nyt minäkin olen rampa, ihan kuten moni muukin. Aika ironista, hei!"

Spede Kekelä ei ollut alun perin yhtä innostunut Volmarin jalkaboikotista: "No aika v**** typerältähän se aluksi vaikutti. Harrastan polkuautoilua nuorten sarjassa, ja ajattelin tällaisesta tempauksesta olevan vain haittaa. Kuitenkin viime Berliinin-reissulla Volmarin kanssa Friedrichscheinin klubilla keskustellessamme aloin ymmärtää itsekkäät ja mukavuudenhaluiset tarkoitusperäni. Voisin vieläkin harrastaa polkuautoilua vain yhdelläkin jalalla. Niin lähdin tukemaan tätä causea oikealla jalallani, vasentahan voisin käyttää ihan entiseen malliin. Se oli tärkeä hetki ja päätös sekä minulle että, niin uskoisin, koko duolle."

VP: "Oli se tärkeätä. Tunsin, että astuimme uuteen vaiheeseen. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että elämä on valintoja. Onko se valinta sitten käsi, jalka, molemmat jalat, lennot Berliiniin vai Nykkiin, se on ihan up to you. Pointti on siinä, että sinä itse olet se, joka päättää sun elämästä."

Tuomas
Valtteri

Saarivaltion kirjeenvaihtajan reportaasi: Esittelyssä Walesmanni

Herään kello 13:49 paikallista aikaa ja röyhin ylös vuoteestani. Vessan peilistä minua tuijottaa paskatukkainen zombie, jonka intensiivinen tuijotus alkaa vähitellen häiritä. Mitä se minusta haluaa? Miksi se tuijottaa noin? Miksi se näyttää niin rumalta?

HUI! Sehän olen minä!

Palautan mieleeni tuokiokuvia edellisillalta. Muistan kadullani sijaitsevan kämpän, koripallojoukkueen, riehuvat bulgaarit, Bombunk Mc's -yhtyeen ysärihitin Freestyler sekä suurehkosta juomalasista kulautetun Ruski Standard -shotin.


Riehuvat bulgaarit.

Mutta mitä sen jälkeen on tapahtunut?

Onneksi tuokiokuvien muistelemisessa auttavat oikeat kuvat, joita uljas Canon G7:ni on tainnut räpsiä edellisillan aikana.

Viinipullollisen ja Ruski Standard -shotillisen rikkaampana, valmiina astumaan sisään Live Lounge -yökerhoon!

Koviksen statusta ylläpitävä reportterimme ja muuan Walesmanni. Useista muista tapaamistani Walesmanneista poiketen kyseinen yksilö osasi a) puhua asiaa, ja b) juhlia tyynen rauhallisesti.

Kansainväliset ystäväni.

Kotimainen syntymäpäiväsankari, kansainväliset ystäväni ja satunnainen bulgaari.

Ilta huipentui näiden kahden suomalaisen sirpan villiin tanssiin yläkerran korokkeella. Baarissa ei kuitenkaan ymmärretty tanssitaidetta, sillä paikalle saapui järjestyksenvalvoja, joka käski neitokaisia poistumaan välittömästi rahvaan sekaan. Mikä menetys tanssitaiteelle!

Tanssilattia.

Tanssilattia oikeassa valossa. Huomatkaa ryhmän sukupuolijakauma. Epäilen, että Britannian kuuluisat sikamirjat ovat paenneet nurkan takana sijaitsevaan Oceana-yökerhoon, josta heidän kaappia muistuttavat miekkosensa voivat sitten tulla noutamaan omansa kotiin.

Ei hajuakaan keitä nämä ovat. Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus jne.

Sitten alkoikin illan varsinainen seikkailu. Päädyin monen mutkan kautta eräiden tyypillisten nuorten walesmannejen pöytäseurueeseen. Tästä inspiroituneena esittelen nyt Walesmannin.

Walesmanni on n. 170-175 senttimetriä pitkä ja huomattavan leveä ihmisrotu. Walesmannin erityistuntomerkkinä voidaan pitää leveitä hartioita, steroidipumpattua vartaloa, leveitä hauiksia, punakkaa naamaa, kaksoisleukaa ja kovaa ääntä.

Tyypillinen walesmanni liikkuu miesporukassa. Seurueeseen kuuluu lähes poikkeuksetta myös oluttuoppi. Tämä ihmislaji on erittäin tunnettu OGGY OGGY -tyyppisestä käytöksestään. Muita erityispiirteitä walesmannin käytöksessä on mm. jatkuva lajitoverien selkään taputtelu ja naaraiden lähestyminen suorilla kysymyksillä.

Kuvassa kaksi lajityyppinsä edustajaa, joiden eräs lajitoveri halusi a) mennä kanssani lounaalle b) puhelinnumeroni c) viedä minut Halloween-juhliin d) suudella.

Luonnollisestikaan en suostunut yhteenkään näistä vaihtoehdoista, vaan join miekkosten tarjoamat drinkit pikavauhtia ja luikin tieheni.

Kello on 16:53 paikallista aikaa. Istun sängylläni yöpaidassa ja mietin, että MITÄ VITTUA. Onneksi sain juuri puhelun suomalaisjaoston sihteerittäreltä, joka kutsui minut syömään omien lajitoverieni kanssa. He ymmärtävät varmasti kysymykseni "mitä vittua", ja osaavat auttaa minua pohdiskelemaan sitä syvällisemmin.

Että ei sitten muuta kuin TAKE CARE ja CHEERS MATES!

Muista aina liikenteessä

Siis mitä vittua? Kuinka aikuiset ihmiset eivät osaa katsoa ensin oikealle, sitten vasemmalle ja vielä kerran oikealle tai ylipäätään ympärilleen ylittäessään tietä?

Syksy saapuu, vanha suola janottaa. Katsoimme MTV3:n syksyn uutta draamahittiä, Vastapareja. Tuotantotiimi on ilmeisen sama, kuin kohutussa kulttisarjassa Tussu auki. Lisäksi myös näyttelijäkaartissa näkyy tuttuja, väänteleviä naamoja; ainakin Tussu auki -nainen, Sikamirkku ja Gittaah esiteltiin jo pilottijaksossa.


Versio beta 2.0.

Vastaparit on pilottinsa puolesta dramaattisempi ja pateettisempi verrattuna tekijöiden edelliseen hittisarjaan. Ensimmäinen jakso käsitteli jonkin äärettömän ylimääräisen elämyslafkan ärsyttävän itsetietoisen ja COOLIN toimitusjohtajan(?), Ronin halvaantumista ja sitä helvetinmoista sairaalassa ravaamista ja epätietoisuutta ja syyllisyydentunnetta ja kaikennäköisiä hallusinaatioita, unia, takaumia ja muistoja kunnes kundi lopulta herää ja saa kuulla ettei välttämättä kävele enää koskaan. Yhyy. Ja nyt pitäisi sitten katsoa kuinka tämä vaikuttaa näiden sympaattisten kolmekymppisten kaverusten, sukulaisten ja työtovereiden muodostaman verkoston elämään niin traagisella tavalla. Nämä älyttömän sympaattiset kolmekymppiset ovat myöskin kaikki käsittämättömän tapaturma-alttiita; he kävelevät keskellä tietä välttäen juuri ja juuri sporan eivätkä edes huomaa moista, kukkaruukut putoilevat seitsemännestä kerroksesta jotta hupsis vaan ja ennen halvaannuttavaa iskua vältetään varma kuolema kuuttakymppiä ajavan rekan alta. Niin ja sairaanhoitaja löytää kyyhkysen kaapista - mistä se kertoo?

Tussu auki -naisen näätäraidat loistavat poissaolollaan, mutta kasvoilla näkyvät rankkojen välivuosien uurteet ja uupumus. Tällä kertaa kyseessä on ilmeisesti "aikuisten rooli", jossa vanha skunkki vääristelee suurta suutaan eläessään halvaantuneen miespolon kanssa. Sikamirkku näyttää itseltään, roolihahmo laistaa lenkkeilystä, tupakoi salaa ja hamuaa avioeroa päästäkseen vielä muutaman vuoden ajan käsiksi sakkolihaan. Pamela on syyllisyyden riivaama lapanen ja oikeastaan kaikki kundit aika lailla tylsiä ja särmättömiä esareita.

Pilotti oli hieman tylsä. Katsellaan ja odotellaan josko flyygeli putoaisi kirkkaalta taivaalta ja päästäisi meidät pahasta.

ESPOO EXCURSION

"Böö. Buu. Buhuu."

Jostain tuntemattomasta syystä minulla on ollut syntymästäni asti paha Espoo-karma.

Käyn Espoossa, tuolla omakotitalojen, mersujen ja kultaisten noutajien luvatussa maassa suunnilleen kerran vuodessa. Arkiston aarteiden perusteella Espoo on merkinnyt aina itselleni eräänlaista Bermudan kolmiota ja saavuttamatonta Atlantista, joten kun päätin mennä vierailemaan kahden epäilyttävän hampuusin espoolaisasumuksessa, osasin odottaa suuria transportaatiovastoinkäymisiä.

Matkan aikana ei kuitenkaan sattunut muita kommelluksia kuin asiaan kuuluva hätääntyminen jonkin maaseutuidyllin (Tuomarinkylä?) kohdalla. Sen niityn ja metsän nähdessäni olin varma, että olin ajanut Kirkkonummelle. Bussipysäkillä seisoi kuitenkin kaksi ulkomaalaista, joten arvelin Kirkkonummelle olevan matkaa vielä ainakin 200 kilometriä.

Pääsin lopulta perille matkakohteeseeni, jossa tuttu parivaljakko vastaanotti minut periespoolaiseen tapaan: keklulla ja nyrkein.

Kun pääni oli työnnetty mustaan jätesäkkiin ja minut oli muilutettu varsinaiseen matkakohteeseen, saattoi itse lukaalin esittely alkaa. Kamerani oli hajonnut taistelun tuoksinassa, ja koska en osannut oikeastaan käyttää talon puolesta tullutta kameraa, kuvanlaatu on mitä on.

Valitettavasti kuvastosta puuttuu perheväkivaltaan viittaava todistusaineisto, mutta vakuutan, että Ernon silmäkulma oli tapahtuma-ajankohtana kellertävä, eikä mustelman aiheuttajasta liene minkäänlaista epäselvyyttä. Mellulla on rautaiset nyrkit.

(Esimerkki kuvanlaadusta. Havaittavissa myöskin ne Mellun rautaiset nyrkit.)

VAROITUS:

Seuraavissa kuvissa nähdään aitoa espoolaisuutta. Muistakaa, että jokainen espoolainen on juuri tällainen, ja jokaisessa espoolaisessa kodissa näyttää juuri tältä. Jokainen espoolainen näyttää myöskin Ernolta tai Mellulta.

Espoolaiseen tyyliin (eli sivulta) märäksi kustut mieskalsongit.

Legenda talon herran rakkaasta FIGUURIHARRASTUKSESTA osoittautui todeksi.

MELINA-figuuri.

Talon rouvan Melinda VonSoljanderin uusi hierontapöytä sekä kolme kappaletta jotain vitun teurastettuja päitä.


Talon herra Ernie VonTolwander suosikkijuomansa Valkovenäläisen kanssa rankan Casino- ja saunaillan jälkeen.

Läsnä olleet naishenkilöt (kuvassa vasemmanpuoleisena esiintyvän henkilön sukupuolesta emme tosin ole varmoja) saivat puolestaan nauttia (kyllä, NAUTTIA) Margaritasta.

Ilta kului sangen rattoisasti - ja niin miellyttävän esanssisia kun yläpuolella esitellyt drinksut olivatkin, illan todellisen kohokohdan arvon ansaitsi elokuva nimeltä NELJÄ TYTTÖÄ JA MAAGISET FARKUT.

Juoni in nutshell:

Neljän tytön napanuorat leikataan julmasti irti toisistaan. Tytöt menevät shoppaamaan paikalliseen halpahalliin, josta he löytävät MAAGISEN kangaspalan, joka sujahtaa kaikkien (jopa sen yhden neljä kokoa isomman tyypin) jättiperseen päälle.

Tulee kesä. Tytöt lähettelevät rätinpalasta toisilleen postitse ja halailevat ja suukottelevat sitä mielipuolisena. Jokaisella tytöllä on oma kesätarinansa: yksi tunkee hintalappuja otsaansa ja hengaa leukemiaa sairastavan skidin kanssa, yksi yrittää antaa persettä fruittarille, yksi heittää tiiliskiven isänsä niskaan ja yksi ratsastaa jollakin vitun aasilla ja vaihtaa sen vielä aasimpaan kreikkalaiseen limaskaan.

(Tussu tussu tussu. Phyi phyi phyi.)

Mainittakoon, että leffan slogania voisi muuttaa näin:

Laugh. Cry. Shit on your pants.

Leffaraati päätti lopulta hurjien suosionosoitusten säestämänä etsiä myöhemmin käsiinsä jotakin vielä parempaa... nimittäin LEFFAN JATKO-OSAN! Oi oi ja rai rai!

Tähän väliin railakkaat kiitokset upealle isäntäväelle, joka tarjosi elämyksekkään ja kattavan läpileikkauksen Espoolaisen arkeen. PEACE LOVE DRUGS ESPOISM ja niin pois päin.

***

Viimein oli aika lähteä kohti viimeistä maitojunaa. Pysäkillä haisi vahvasti Espoolaisuus. Syy hajuun löytyi äkkiä, kun vaaleatukkainen, hoiperteleva ja meikattu naishenkilö kaatui syliini ja huusi euforisena korvaani lauseita

"ONKO KAIKKI HYVIN?? ONHAN SULLA KAIKKI HYVIN?? EI HÄTÄÄ??!!"

En kehdannut kertoa tietämättömälle naispololle, että eivät ainoastaan minun asiani, vaan myöskin hänen asiansa olivat sillä hetkellä aivan vituillaan.

Vai miksi muutenkaan olisimme seisoneet Espoon keskuksen juna-asemalla kello yksi yöllä?

MAANANTAI

Rakas darrapäiväkirjani.

Jeesus taitaa sittenkin olla olemassa. Sen lisäksi, että hän on olemassa, hän on osoittanut tänään olevansa kerrassaan hieno jäbä.

Me Colinilaiset olimme marinoituneet jo kolme päivää keskikaljassa, shishan höyryissä, Ruski Stil -savuissa sekä omassa hiessämme. Olo oli suorastaan infernaalisen huuruinen ja olin läpikäynyt jo jonkin aikaa Peura ajovaloissa -krapulaa höystettynä liskoilla, pankkikorteilla ja amerikkalaista fudista pelaavilla paholaiskääpiöillä. Siispä voitte varmasti kuvitella fiilikseni, kun talsin työpaikalleni henkisesti veressä, hiessä ja kyynelissä. Hikinen tosin saatoin olla sekä fyysisesti että vertauskuvallisesti.

Ankeat fiilikseni heittivät kuitenkin kirkkaasti kuperkeikkaa, kun huomasin, että keittiöön on katettu aamupalaa. Ja niin me toimiston rotat kiskoimme ahnaasti sisuksiimme leivät, juustot, leikkeleet ja melonit, samalla kun muistelimme perjantaita. Tätä saimmekin muistella toden teolla:

Perjantaina vietettiin kansallista keskikaljajuoppojen karnevaalia, joka alkoi Kalliohovista ja päättyi Swengin kautta Underbariin. Keskikaljajuoppojen karnevaalilla maisteltiin runsaasti keskikaljaa, revittiin julisteita seiniltä, poseerattiin turkkilaisten miesten kanssa, kokeiltiin uusia tyylejä (Southern Comfort, Karhu) ja pelastettiin kadulta eksyneitä sällejä, joille yritettiin törkeästi juottaa vettä oluen sijaan. Jostakin syystä katupoika nimeltään "Henrik" ei halunnutkaan liittyä iloiseen seuraamme.

Kun muistelut oli muisteltu, oli aika palata takaisin ruudun ääreen. Läpikävin minuutissa kattavan skaalan tunteita epätoivosta masennukseen, masennuksesta raivoon ja raivosta juoppohulluuteen. Tällöin ystäväni Jeesus antoi minulle ja koko konttorille taivaallisen merkin: hän oli järjestänyt työpaikallemme hienostuneen tietoliikennekatkoksen!

Tämä tietoliikennekatkos estää parhaillaan työntekoamme, joten olen ehtinyt aamun aikana mm. kirjoittaa kollegalleni Tuomaalle kuvilla elävöitetyn tarinan Hannusta ja Artosta, järjestää paperipinoja arviolta viitisen kertaa, selata läpi kalenterini, rupatella kollegoiden kanssa, kaivaa nenää, käydä vessassa pa---

Ei vittu. Nyt jotain järkeä tähän elämään. Aika mennä työntämään pää lihamyllyyn.

Ystävällisin terveisin
Mirja Keskikaljajuoppo
palveluneuvoja
Lafka X
Puh. (09) 000 0000
Faksi (09) 000 0000

KUN SERKKUTYTTÖ HATUN SAI, eli antropologinen tutkimus Suomussalmen yöelämästä

Kun karistin pääkaupungin tumut itsestäni ja matkasin serkkutyttöni lakkiaisiin Suomussalmelle, en vielä aavistanut mitä kokisin. Sen piti olla vain viaton sukulaisvierailu, käden puristus, skumppalasillinen, suolapalat, kakkukahvit ja nukkumaan. Kyllä sitä osaa ihminen taas olla VÄÄRÄSSÄ.

Jotta lukijoille syntyisi jonkinlainen käsitys paikasta, jonne matkasin:

SUOMUSSALMI PÄHKINÄNKUORESSA

Suomussalmi on Venäjän rajaa sivuava kunta Kainuussa, noin 106 kilometriä Suomen rasistisimmasta kaupungista Kajaanista pohjoiseen.

(Kuvitelkaa, että Juha Roms sanoi äskeisen.)



Pinta-ala: 5 857,94 km²
Asukasmäärä: 9 305
Suomussalmi HIKIPEDIASSA


KEMUJEN STRATEGISET LINJAT



Tässä on armas serkkutyttöni Alisa, joka oli ansioitunut ylioppilaskirjoituksien lisäksi sekä äidinkielellisissä että yhteiskunnallisissa asioissa ja saanut niistä stipendit. RAI! Se oli sitten otettava kaljaa Allulle.

Sain hoidettua velvollisuuteni puoli kymmenen maissa illalla (kyllä, noloa, minulla oli läppäri mukana serkkuni ylioppilasjuhlissa ja annoin hyväksyntäni lehden painamiselle pienessä maistissa), ja täten olin vapaa vierailemaan useampaankin otteeseen takapihalle pystytetyn kaljateltan boolitonkalla.



Kello alkoi lähennellä puoltayötä ja Alisa päätti johdatella seurueensa paikalliseen menomestaan läpi suuren ja sykkivän Suomussalmen keskustan. Alisalla oli illan suhteen erittäin loistava missio: ”Mää meen sinne vaan leuhkimaan niille mulukuille jotka mua täällä kiusas!”





Luonnollisesti olin missiosta hyvinkin innoissani, sillä leuhkimisrakkauteni lisäksi olin aina toivonut näkeväni baarissa rivistön ihka oikeita mulkkuja. Toive toteutuikin myöhemmin, mutta valitettavasti mulkkujen (tai pikemminkin mulkun) näkijänä en saanut olla minä, vaan serkkuni Iina. Sob & tears.


SEURUE SAAPUU PAIKALLE, ANTROPOLOGINEN TUTKIMUS KÄYNNISTYY

Baarin nimi oli tuttavallisesti HOTELLI, ja Hotellin uumeniin pääsi huikean kymmenen euron hintaan. Jo ensimmäisellä minuutilla minua päin törmäsi humalainen mies – ei, tarkoitin maastohousukuvioitu ydinpommi. Ydinpommiasu olikin baarin miesväestön keskuudessa melko yleinen. Vaikka paikalliset naiset olivatkin osanneet pukea itsensä melko siedettävän näköisiksi, löytyi heidänkin seastaan muutamia vetyperoksidihelmiä, joiden olisi voinut vannoa kuuluvan Johanna Tukiaisen Dolls-tanssiryhmään.

MAY ALL YOUR DREAMS COME TRUE! xx!



Ydinpommista selvittyäni suuntasin baaritiskille oluenhakuun. Ilokseni huomasin, että baaritiskiä pyöritti kaksi eläkeikää lähestyvää mirjaa. Sain heiltä olutta viidellä eurolla, mutta tervehdys tai mikään muukaan inhimillinen äännähdys ei ollut kaupan. Eipä tuolla niin väliä. Alisa sai ylioppilaille suunnatun ilmaisen lahjadrinkin, jota maisteltuamme päädyimme surulliseen lopputulokseen; drinkki koostui mehusta ja limpparista.




Antropologisen tutkimuksen avustusjoukot. Vas. Sankari-Alisa, Intiaani-Juha ja naamahalvaus-Iina.


Seurueen menossa mukana myös sankarin rattopoika, juutalaiseksi leimattu Ville.

KOVAS-HEIKKI JA SUOMI-KONEPISTOOLI ON TOUR

Eräs mielenkiintoinen asia Suomussalmella on formulakuski Heikki Kovalaisen ympärillä pyörivä henkilökultti, joka oli havaittavissa esimerkiksi baarin sisustuksesta.




”OOH! OLEN KYPÄRÄ! OLEN OLLUT HEIKIN KOVALAISESSA PÄÄSSÄ!”


”OOH! OLEN HAALARI! OLEN KOSKENUT HEIKIN KOVALAISIA SUKUELIMIÄ!”

Toinen hieno sisustuselementti paikan päällä oli silmää miellyttävä paitamuoti, jota tämä sattumanvaraisesti kuvatuksi tullut herra alla olevassa kuvassa esittelee.



(Eiköhän tämä kerro paikasta kaiken tarpeellisen. Fisushotit sille!)




ENTSYYMI LÖYTÄÄ ESIINTYJÄNLAHJANSA

Minulla ja Alisalla on ollut lapsesta alkaen tapana tehdä yhdessä jos jonkinmoisia typeryyksiä. Sukulaisemme tapasivat sanoa, että välillämme velloo ENTSYYMI, jonka takia olimme välillä suorastaan mahdottomia kakaroita. Olimme aiemminkin saaneet porttikieltoja ja hajottaneet paikkojen lisäksi ihmisten tärykalvoja, joten tunsimme heti päässeemme kotiin, kun huomasimme baarinnurkassa upean karaoke-paikan.





Ei aikaakaan kun baari sai nauttia ENTSYYMI-nimisen punk-yhtyeen Hassisen Kone- ja Vicky Rosti -tulkinnoista. Kun Iinakin päätti debytoida karaokessa, yhtyeemme nimi muuttui ”RUUKIN TYÖVÄEN ENTSYYMIKSI”. Tämän nimen alla ilottelimme esim. PMMP:n muodossa.

Valitettavasti emme joko asenteemme tai esiintymistaitomme perusteella vakuuttaneet karaoken pyörittäjää, sillä saimme laulaa aina vasta kun kaikki viimeisetkin ilmoittautuneet (ja paikalta kadonneet) nimet oli huokaillen käyty läpi. Surullista. Olimme ilmoittautuneet esittämään kappaleen ”Kenellä on päällä jotain”, johon olimme kehitelleet poliittisesti värittyneet sanoitukset:

"Kenellä on päällä jotain sinistä, jotain sinistä?
Kenellä on päällä jotain sinistä, jotain sinistä?

Sen on vuoro kääntyä, kell’ on jotain sinistä, jotain sinistä!"

Taistolaislaulumme ei koskaan nähnyt parrasvalojen loistetta, ja tästä masentuneena päätimme käydä vilvoittelemassa tupakkapaikalla (kuvassa) pariinkin otteeseen. Harvoin sitä pääsee ihailemaan valtion metsää baarissa!

PUNIKILLE TURPAAN ISÄMMAALTA

Tupakkapaikalla Alisalle lausuttiin tuttavallisesti sanat ”PUNIKILLE TURPAAN!” Punikit eivät ottaneet kuitenkaan turpaan, vaan sen sijaan he päättivät tehdä tarraiskun paikan jokaiseen naistenvessaan. ISÄM MAA 4 EVER!!!



(Stickers provided by Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret)


TOLUPULLO ASTUU KUVAAN

Illan varsinainen kliimaksi oli kuitenkin vielä saavuttamatta:



”Biletysvinkkinä voidaan todeta, että mitä vähemmän vaatteita, sen paremmat bileet."
http://www.vaahtobileet.fi/

Koko illan baarissa oli lapannut toinen toistaan vaahtoisempia ihmispoloja, joita pyrimme välttelemään kuin ruttoa konsanaan. Mutta tarttui se ruttokin:

Päivänsankari ja uskalias tutkiva journalistimme (krhm, siis minä) sukelsivat pelottomasti kameroineen kohti suurta tuntematonta ja astuivat korkkareissaan vaahtokehikkoon. Tutkiva journalistimme seisoi noin kaksi sekuntia paikallaan, sai vaahtosuihkun SUORAAN kohti naamavärkkiään, yski keuhkonsa pihalle, kastui läpimäräksi, sai klaustrofobisen kohtauksen ja poistui paikalta kamera koipiensa välissä, sankarin vielä sinnitellessä vaahdon keskellä.

Kasterituaalin jälkeen päivänsankari ja allekirjoittanut poistuivat tapahtuneesta järkyttyneenä naistenhuoneeseen, jossa he pesivät pil— yltään kaiken vaahdon. Puhdas kroppa, parempi mieli! Olutkin oli vielä juomakelpoista vaahdosta huolimatta.

"Beibe, pyyhithän vaahdon huuliltain"

Juhlijat poistuivat paikalta puhtaan neitseellisinä voittajina, jättäen Suomussalmen yöelämän astetta (n. 10€) köyhemmäksi.

LOPPUSANAT



Kotimatka taittui joutuisasti tätä juttua kirjoittaen, purkkapalloja pyöritellen sekä urpolta näyttäen. Tarkkasilmäiset voivat havaita huuleni yläpuolella tapahtuneen muutoksen – ei, se ei ole mikään varjo vaan AMISVIIKSET! Minulla kun on tapana tuoda mukanani pieni olennainen matkamuisto jokaisesta paikasta, jossa vierailen.

Ystävällisin terveisin, Aida